Luppakorvista pystykorviin

Möttösellähän oli luppakorvat jo ihan rotunsa puolesta. Brendalle taas verenperintönä on tullut pystyssä jököttävät suuret korvat! Brendaa ja Möttöstä ei voi oikeastaan verrata missään suhteessa, koska niillä ei ole mitään yhteistä tekijää. Tai no on, kummatkin ovat väritykseltään madagascareita, Brendalla lisänä x-kirjavuus. Brenda tuli minulle ollessaan parin kuukauden ikäinen, kun taas Möttönen oli jo reilu parivuotias. 

Hain Brendan hänen kasvattajaltaan Kaavilta eli ajomatkaa oli semmoinen tunti. Olin siis käynyt valitsemassa Brendan ihan itse ja olin jo kertonut kasvattajalle puhelimessa, että tahtoisin tyttöpupun. En tiedä kumpi meistä valitsi kumman, kun Brenda rauhoittui heti syliini, kun taas muut tuntuivat tahtovan heti karkuun. Valintatilanteessa Brenda oli reilun kuukauden ikäinen. Viikkoa ennen hakua pesin ja desinfioin Möttösen vanhan häkin. Kävin myös ostamassa ruuat valmiiksi, vaikka tiesin Brendaa hakiessa saavani mukaan tuttua ruokaa. Brenda painoi tullessaan reilun kilon verran ja nyt painoa on melkein vuoden iässä 3,5kg eikä senttiäkään läskiä!

Brenda tammikuussa 2017

Kesäkuun alussa 2017

Miten menee?

Puoli vuotta on taas vierähtänyt, kun viimeksi tänne kirjoittelin julkisesti. Luonnoksissa olisi edelleen pari melko valmista tekstiä, kun vain tekisi viimeiset muokkauset. Halusin kuitenkin tähän väliin tehdä tilannekatsauksen, jotta jotakin pohjaa olisi tuleville teksteille.

Ihan ensinnäkin meillä on koti, joka tuntuu kodilta. Ihan jo varmasti siksi, että minulle kaikki rakkaat ovat saman katon alla. Minuun on iskenyt jonkun näköinen kodin hengetär. Ennen tein pari leipää illalla ja söin jogurtin. Nykyään teen ihan ruokaa ja leiponutkin olen pari kertaa. Toistaiseksi kukaan ei ole minun leipomuksiin ja kokkailuihin kuollut. Olen myös innostunut siivoamaan. Siivouksen vihaajasta on tullut ihan siisti-ihminen loppujen lopuksi. Tosin tiskit jää Jyrille edelleen kokonaisuudessaan.  On tullut myös muutaman kerran sisustusjuttuja katseltua, mutta mitään ei ole juurikaan tullut hankittua. Ehkä se on sitä inspiraation hakemista. Joku voisi väittää olevani raskaana, että se on se pesän rakennus vimma. Ei ole tässä kohtaan. Hauskintahan tässä on se, että saisin varmasti hankkia mitä vain sisustusjuttua, kunhan itse kustannan.

Minulle on tullut ns. ylimääräistä vapaa-aikaa. Tämä ylimääräinen vapaa-aika on tullut siitä, etten tällä hetkellä heppaile millään muotoa. Vakituinen treenikamu muutti Etelä-Suomeen ja muutenkin potentiaaliset harrastuskamut olivat vähissä. Se on kylmä fakta, jos on tottunut maneesiin, sitä ei osaa olla enää ilman. Vaikka Ootuksen kanssa ei juuri maneesia käytetty, on sen maneesin olemassa olo tiedettävä. Lannan luonti menee kyllä hyvästä aivojen nollauksesta, mutta siihen se loppuu. Minusta ei ole enää kotitalliin harrastelijaksi.

Oli pakko tehdä ratkaisu myös koulun kannalta, että harrastanko aktiivisesti vai laitanko koulun etusijalle. Tähän mennessä koulussa oli käyty, jos oli aikaa ja ei ollut muuta tekemistä. Viime vuodelta jäi neljä kurssia rästiin. Kahdesta en läpäissyt tenttiä omasta virheestä, jos vaikka lukisi tehtävänannon huolella eikä miettisi viimeisen valmennuksen koulukiemuroita. Yhdestä jäi arvioitava tehtävä palauttamatta, koska kurssi tuntui pelkältä sonnalta, sitähän sitä tallilla lapioidaan. Yhden kurssin aloitustunneilla kävin ja sen kurssin suoritus jo tyssäsi siihen, kun ei ollut motivaatiota käydä edes koko tunneilla. Säpsähdin tähän tilanteeseen kesällä. Ideana olisi suorittaa nämä rästikurssit joulukuun loppuun mennessä pois. Toistaiseksi tilanne näyttää vähän hataralta, mutta toivoa en ole menettänyt, ainakaan vielä. Onhan tässä kymmenen viikkoa tätä vuotta jäljellä. 

Brenda on kasvanut isoksi pupuksi ja Cimu on oma iloinen itsensä. Cimulla oli tässä pientä hotspot-vaivaa, mutta onneksi nopealla eläinlääkärin ohjeistuksella saatiin alue kuriin. Olen vakavasti harkinnut Cimun sterilisaatiota, koska valeraskausoireet uusiutuu aika tiheään sekä ne laukeavat ihan yllättäen. Alkaa olla hiukan itsellekin stressaavaa miettiä, milloin Cimulla kippaa kuppi nurin taas. Tähän mennessä Cimulla on saanut pidettyä valeraskautta loitolla, kun on keksinyt sille tarpeeksi tekemistä, esim. käynyt pitkillä lenkeillä säännöllisesti sekä vaihtaanut lenkkireittiä toisinaan. Meillä onkin tässä ihan lähellä pari lenkkiä, joita on kiva kierrellä. Koirapuistossakin ollaan käyty pari kertaa ja Cimukin on ihan siellä alkanut leikkimään toisten koirien kanssa. Brendasta on tulossa oma esittelynsä postauksen muodossa, mutta tulossa on kuitenkin.

Tämä blogihan on itselleni yksi rakas harrastus ja hyvinkin mieleinen. Blogihan oli ennen nimeltään Möttisefekti, mutta päätin vaihtaa Cimumaniaksi. Ensinnäkin olen sosiaalisessa mediassa nimellä Cimumania, koska Katri Miettisiä on maailmassa todella monta enkä halua olla Katri Miettinen 1234. Toisekseen haluan, että tulen paremmalle mielelle, kun avaan blogin. Tätä vaikutusta ei ole ollut vuoteen. Möttösen kuolema oli minulle todella kova paikka. Minulle tuli Jänistä aina ikävä, kun avasin blogini. Päätin sitten vaihtaa nimen. En tiedä vaihtuuko Cimun kuoltua vai onko tätä blogia ollenkaan siinä vaiheessa olemassakaan. Nyt, kun en heppaile enää aktiivisesti, tai no ollenkaan, voin alkaa päivitellä tätä blogiakin ahkerammin. Aivan varmasti saan tekstiä tuotettua nykyisestäkin elämästäni kuin mitä sain hevoselämästäni kirjoiteltua. Ehkäpä seuraavassa tekstissä hevoset on jo täysin ulkona...

© Iida Virta

Mitä reilussa vuodessa tapahtui?

Blogi on ollut hiljaa vuoden ja neljä kuukautta. Tässä välillä on tapahtunut kaikenlaista. Vuoden aikana kolme muuttoa, neljän ja puolen vuoden suhteesta ero, uusi kani ja uusi ihana mies. Ihmisenä on tullut kasvettua sekä itseään on oppinut ymmärtämään paljon paremmin. 

Mistähän sitä alottaisi? Puhutaan vaikka muutoista ensin, jokaisella niistä on ollut merkitys. Ensin edellisen kanssa tuli muutettua opiskelija-asuntoihin. Opin ettei vajaa 40 neliötä riitä kahdelle vahvalle ihmiselle sekä yhdelle läheisriippuvaiselle koiralle. Inhosin sitä asuntoa parin kuukauden asumisen jälkeen. Tai no en tiedä inhosinko asuntoa vaan siellä vallitsevaa kahden erkaantuneen ihmisen ristiriitoja sekä meidän välille syntynyttä ilmapiiriä.

Muutin sieltä puolen vuoden asumisen jälkeen koiran kanssa 45 neliön kaksioon Neulamäkeen. Näppärä kämppä yhdelle ihmiselle ja koiralle. Oma rauha ja tila oli heti ensimmäisestä illasta alkaen niin ihanaa! Pystyin hengittämään ensimmäistä kertaa vajaaseen puoleen vuoteen oikeasti kunnolla eikä pelottanut mikä hirmumyrsky on seuraavaksi nousemassa! Neulamäessä asuessa tuli huomattua, että yksinään on ihana olla. Oma koti ja rauha on ihana asia sekä siitä on osattava nauttia. Jos ei kiinnostanut kuunnella kenenkään tyhmää läppää, ei tarvinnut kuunnella, koska Cimuhan ei vittuile eikä aiheuta suuresti ärtymystä. Jos otti päähän ja teki mieli juoda yksi rauhoittava siideri tai lähteä pitkälle lenkille, pystyin tekemään sen ilman, että tarvitsi kellekään selitellä mistään mitään. Myös ystävät löysivät uuden merkityksen eikä taaskaan tullut tenttausta kenelle viestitän tai kenen kanssa puhun kolme tuntia puhelimessa lätisten niitä näitä. Eikä kukaan ollut käynyt kollaamassa puhelinta läpi esim. minun käydessä suihkussa.

Kun sitten elämääni asteli mies. Jota vastaan yritin muuten pitkään rimpuilla, mutta hän vei jalat alta kaikella kohteliaisuudellaan ja komeudellaan. Kiitos vaan kaverit, taisitte olla osa syyllisiä ainakin jollain tapaa. Minusta tuli rakastunut hölmö! En tiennyt edes, että tällaisia ihmisiä ja varsinkin miehiä on olemassa. Kun voit ilosi jakaa ja surusi purkaa, juuri niin laajasti kuin haluat. Kun mitään mitä sanot ei tarvitse sensuroida sen takia, että toinen saa hirveät kilarit tai mustasukkasuuskohtaukset, tiedät löytäneesi sen oikean sinulle! 

Viimeinen muutto tapahtui viimeinen päivä maaliskuuta tämän ihanan miehen kanssa samaan osoitteeseen. Ihan kaikkien ajan säästämiseksi. Joulukuusta asti oltiin aina toinen toistemme luona yötä, joten onko enää mitään järkeä olla kummallakin oma asunto, jos käytännössä asutaan samassa. Nyt meillä on enemmän aikaa olla yhdessä, kun ei tarvitse rampata kummankaan kodin ja toisen kodin väliä sekä tämän yhteisen arjen jakaminen on näin paljon helpompaa.

Moni kysyi, kun muutettiin Cimun kanssa ensin kaksin sekä kuvioihin ilmesty uusi mies, että mitä Cimu on tuumannut muutoksista. Suoraansanottuna jännitin ihan kuollakseni ekan kerran mitä Cimu tuumaa herra ihanuudesta, koska edellisen kuvioissa ollessa Cimu ei voinut sallia tummiin pukeutuneita ihmisiä, vieraita ihmisiä sekä vierasta, joka minua halusi lähestyä. Tästähän varottelin herraa hyvin ensimmäisen kerran, mutta mitäpä Cimu tekikään. Nalle suussa ovelle vastaan ja ihan kuin olisi aina tunteneet. Suoraan syliin ja hirmuisesti pusuja. Tämä mies tajuaa miten rakas tuo koira minulle on ja mitä se merkitsee minulle. Minusta tuntuu, että meillä on pieni perhe minä, hän sekä karvaiset lapset! <3

Olen oppinut vuodessa, että paska ei kullaksi muutu. Toisen vuoksi ei voi muuttua eikä toista voi muuttaa. Oma aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Äläkä miellytä ketään muuta kuin itseäsi.

Nyt tiedän mitä onnellisuus ja aito rakkaus on! <3