keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden Vuoden haastelista

Muistaako kukaan mitä kaikkea viime vuonna lupailin ja odottelin. Tästä voi käydä verestämässä muistia. Teen tällekin vuodelle samanlaisen. Listaan mitä tapahtui edellisenä vuonna, mitä tulevana vuonna on luvassa ja mitä haastan itseni tekemään / toivon saavuttavani.

Mitä tapahtui?

2014
  •  Luvattu ja itseni tahtoma tupakan poltto loppui! Tästä pääset lukemaan enemmän. 
  • Toinen osa leikkauksesta suoritettu ja se meni mallikkaasti. Siitä enemmän pääsee lukemaan tästä.
  • Kauan haaveilemani söpöläinen saapui, Cimu!
  • Villellä hajosi jalka ja käytiin klinikalla.
    Pääsin itse ensimmäistä kertaa näkemään ja olemaan mukana klinikkakäynnissä.
  • Uusi työpaikka 
  • Blogin osalta kirjoituksistani on tullut selvempiä
  • Blogiin olen osannut tehdä bannereita
 
Mitä tulee tapahtumaan?

2015
  • Hepat muuttaa toiseen talliin
  • Cimu lähtee opaskoirakouluuun testeihin ja koulutukseen kesällä
  • Aion maastoilla paljon ratsastuskerroillani
  • Toivon uutta kotia meille
  • Minulla on ihka ensimmäinen oikea kesäloma, jolloin aion olla lomalla!
  • Pääsen olemaan ensimmäistä kertaa inventaariossa mukana

Ville
Vuoden 2014 viimeinen heppakuva
Viimeinen ratsastukseni Marun tallin maneesissa



torstai 18. joulukuuta 2014

Jäbäilyä

Kiitos Emmalle kuvista!
Eilen ratsastinkin Jäbällä pitkästä aikaa. Ville kyllä mulkoili karsinassa sen näköisenä, että nyt hänet on hylätty. Ensi kerralla saan sitten todennäköisesti pehmitellä pientä Suomenhevosta puolelleni. Kyllä Elisa puuhasteli Villen kanssa, että ei se nyt ihan ilman huomiota jäänyt!

Koko talli reissu alkoi hyvin tai no. Mun ratsastuskengät ovat vähän prakailleet viime aikoina, niin myös maanantaina. Keskiviikkona koko vetoketju sitten levisi. Lainasin sitten Elisalta saappaita, joilla en koskaan aikasemmin ollut ratsastanut. Niistäkin vetoketju aukeili ratsastuksen aikana ja suljin sitä sitten välillä. Laitoin myös kannukset, jotta saan Jäbän heti alusta alkaen pohkeesta liikkumaan eteenpäin. Piuhat otin myös, jotta saan vähän kaulasta myöten ja voin keskittyä enemmän eteen ratsastukseen. Jäbällä piuhojen kanssa en myös itse rupea venkslaamaan kädellä, jota esim. Villen kanssa ei ole ollut koskaan. Raippa minulla on aina ratsastaessa.

Jäbä oli aluksi todella jäykkä. Käyntiä piti oikein askel askeleelta ratsastaa, joka ei kyllä oli normaalia millään tavalla. Tein käynti - pysähdys -käynti siirtymiä muutaman kerran. Parit väistöt, jotta tiedän tapahtuuko pohkeestani mitään. Jäbällä ratsastaessani verryttelen monesti laukassa alku ravejen sijaan. Jäbä herää henkiin nopeammin ja on tehokkaampaa Jäbällä aloittaa näin. Pari maneesillista vain annoin Jäbän mennä omaa tahtia. Sitten aloin pyytämään pitkillä sivuilla reilusti eteen. Vaihdoin suuntaa ja tein saman toisinkin päin. Jäbä ainakin lämpesi.

Ravissa menin muutaman kerran kumpaankin suuntaan maneesissa olevia puomeja, jotta vähän saisi lapoja auki. Sitten taas laukkailin. Pyysin laukassa taas eteen ja kokosin. Sitten pyysin ravissa eteen ja takaisin. Tein loppuun vielä muutamia väistöjä. Loppu käynnitkin ratsastin selästä ohjastuntumalla, jotta saan niissäkin liikettä enkä vain haahuilua. Kävin myös maastakin käsin hetken aikaa. Jäbä oli ratsastuksen jälkeen mahastaan aivan märkä ja kaulastakin kostea.

Oli pitkästä aikaa kiva mennä Jäbällä. Hevonen oli muuttunut ihan erilaiseksi mitä viimeksi menin. Tuntui hetken aikaa, että ratsastan betoniporsaalla. Onneksi Elisa juoksutti samalla Paulia, jotta pystyi minua neuvomaan. Minusta on kiva, kun Elisa viitsii neuvoa minua. Yleensä Elisa huomaakin itse, että nyt voisi jotakin vinkkiä antaa tai saatan sitten ihan itse pyytää apua. Kommentoin monta kertaa itse miltä ratsastaessa tuntuu ja kysynkin miltä näyttää. On helpompi jatkaa samalla tavalla tai korjata, kun toinen viittii kertoa mille näyttää. Onneksi on niin mukava hevostenomistaja kyseessä kuin Elisa!


tiistai 16. joulukuuta 2014

Ratsasteluja

Ville ratsastuksen jälkeen
 Viime viikolla menin vain kerran Villellä, koska toiselle suunnitellulle päivälle tulikin töitä.
Tiistaina kävin siis ennen illan tunteja vähän keventelemässä Villellä. Ei tehty mitään ihmeellistä. Laukat nousi hyvin ja pyörikin kivasti. Kerran Ville yritti pukkijuttuja. 

Tällä viikolla maanantaina menin Villellä. Tyyppi kiukutteli karsinassa ja yritti komentaa. Myös hirmuisesti olisi vain rapsuttelua tahtonut selästä. Maneesissa raveissa oli aluksi laiska! Tuntu, että saa joka askeleen puskea eteenpäin. Laukatkin takkusi. Ville sitten laukoissa vertyi ja saatiinkin sitten muutama kiva laukka pätkä. Loppu raveissa sain Villen mukavan rennoksi ja kevyeksi edestä.
Saikkuilun takia Villellä on kunto päässyt rapistumaan. Tästä johtuen myös väsyessään alkaa painaa kädelle ja liukua etujalkojen väliin. Maanantaina tällaista ei ollut ollenkaan havaittavissa! 
Hieno Ville!

Tiistaina eli siis tänään Villellä oli kontrolli jalan suhteen klinikalla. Elisa laittoi viestiä ja soiteltiinkin kuinka oli sujunut. Jalka on parantunut! Hypätä ei voida enää koskaan. Jäbä saakin siis toimia uljaana esteratsuna! Jalkaa pitää kylmätä ratsastuksien jälkeen ja hyväksi olisi pitää BOT tallisuojia eli myös lämpöhoitoa. Elisa on myös panostanut aikoinaan hyviin BOT-ratsastussuojiin, joita ruetaan käyttämään Villellä ratsastaessa.

Onneksi Villen saikku voi siis nyt loppua. Voidaan varovasti alkaa rakentamaan menetettyjä lihaksia takaisin. Ville siis voi toimia oivana harrastekaverina! Kylläpä on mukava lähteä huomenna tallille tällaisten uutisten jälkeen!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Toiveita joululahjoiksi


Blogitalli on jälleen julkaissut viikon haateen, johon tahdon osallistua. En palkinnon toiveessa vaan inspiraation. Haasteen voi tehdä ei heppabloggari ja ohjeet löytyy täältä.

"Heippa Pukki!
Olen pitänyt  tehtäväni hyvin salaisena. Katri ei ole huomannut mitään, mutta Joonalle olen meinannut paljastua. Mutta super salaisena joulupupuna olen vielä toistaiseksi pysynyt.

 Cimu kun on mikä on niin sehän ei ole mitään huomannut. Olen nohevana poikana kysynyt mitä tahtoisi lahjaksi. Hän on vain leikkiä tahtonut. Äitin ja isin valitsema peitto kuulemma on jo liian kulahtanut ja tahtoisikin prinsessalle arvoisen pehmoisen pedin. Isi eikä äitikään oikein arvosta Cimun hinkua sohville ja sängyille. Cimu on kuitenkin kiltti koira ollut, joten voitaisiinko toiveet pistää toteen? Joulun jälkeenkään ei haittaisi, kunhan vain saisi toiveensa toteen ennen opaskoitakouluun lähtöä. Kauneus unet varmasti toisivat parhaan mahdollisuuden päästä tentit läpi ja valmiuden valmistua parhaaksi oppaaksi. Ja laitettakoon kaikki tuhmuudet mitkä tähän mennessä on karttuneet vauvailun piikkiin!

Äitin tallille mukaansa viemiin porkkanoihin oon jättänyt viestejä äitin tykkäämille heppakamuille. He ovat sitten lähetelleet taskun pohjille jääneiden sokereiden mukana vastaukset minulle.

Pauli vastasi mulle sähköpostilla, kun äippä oli ollut huolimaton ja jättänyt karsinan oveen takin taskuun puhelimen. Pauli toivoo enemmän leikkiä Jäbän ja Villen kanssa, ettei tarvitsisi aina viimeiseen asti kysellä ja pyydellä. Myös Elisan kaikki huomion Poweri Pauliin eikä muille yhtään. Tässä yritin sitten vähän opastaa, ettei pukki noin itsekkäitä toiveita toteuttaisi, mutta Pauli ei kääntänyt päätään. Tahtoisi myös kasvaa niin isoksi hepaksi, jotta uskaltaisi yksinkin maastoille, jospa pukki toisikin hyviä itsevarmuuden kasvatus neuvoja.

Ville Viikari toivoi ennen kaikkea jalan paranemista. Hieronta oli heti toisena listalla. Jenniinan kanssa hurjia maastoretkiä ja Katrin kanssa koulutreeniä. Ville pyytää anteeksi Katrilta muutamaa varpaille kävelemistä, jos hän suostuisi myös maastoon lähteä revittelemään ja maneesissa tekemään niitä kivoja tempon muutoksia.

Ville ja Jäbä talvi 2013!
Kiitos Jenniina kuvista!

Jäbä Pyykönen tahtoisi kaikkein eniten oman äitinsä Elisan takaisin ja myös toisen omistajansa. Jos tämä ei ole mahdollista, kelpaa kuka vain joka tahtoo hänen kanssaan puuhailla rauhassa. Pitkiä maastoja, pukki juoksutuksia ja estehyppelöitä myös Jäbä haluaisi harrastaa säännöllisesti, ettei koulua väännettäisi liian tosissaan kuukausia putkeen. Jäbälle kuulemma riittäisi pelkkä harjailukin rakastavalta ihmiseltä, mutta minusta se oli liian ala-arvoista. Sanoinkin, että joulupukki kyllä keksii keinon miten masennus hoidetaan parhaiten ja saadaan tilalle arvostettu vanha herra hevonen. Siihen tarvitaan vinkupukkeja, jotta ratsastajat huomaa, ettei tämä heppa ole vielä vanha!

Äitille ja isille tahtoisinkin toivoa heidän puolestaan enemmän yhteistä ainaa, jotta työvuorot eivät menisi aina limittäin. Ei ole kiva nähdä hiljaista veikkosta kotona päivästä toiseen ja Cimukin vaikuttaa aina silloin alakuloiselle.

 Äiti onkin tahtonut jo pitkään voivansa hankkia Lami cellin Crystal ratsastuskypärän, koska nykyinen kypärä on jo viitisen vuotta vanha ja Ville herra on päällään takonut tätä kypärää muutaman kerran. Onneksi kypärää ettei äitin
päätä! Äiti myös tahtoisi isin lähtevän mukaan tallille edes valokuvamaan ja syöttämään Jäbälle porkkanoita.

Minä tahdon vain porkkanaa, banaania ja pitkää ikää, koska tiedän äidin tulevan suremaan minua vielä joku päivä sydän pohjiaan myöten. Olisi myös kiva, että tuo isäntäväki ymmärtäisi minun haluavan olevan rokkipupu eikä harjaisi tukkaani!

Rakkain terveisin Möttönen -tonttupupu"












maanantai 8. joulukuuta 2014

Cimulointia ja Möttöstelyä

Keskiviikkona Hennin kanssa otettiin mahdollisia joulukortti kuvia, joista oli ollut puhetta kerran aikaisemmin. Toiveenani oli kuva Cimusta istumassa / makaamassa tai yli päätänsä paikoillaan lumisessa maisemassa ja mahdollisesti joku jouluhärpäke + kuusi taustana. Kuvat ei missään nimessä ole huonoja, mutta sanotaanko ei mennyt kuin Strömsössä.

Tottakai kani ystävästämme kuvat on suhteellisen helppo ottaa, kun Möttönen pysähtelee välillä.
Pahoittelut taustoista!

Lämmin kiitos Hennille kuvista!




Henni ja Möttis
Möttis, Cimu ja Cimun nalle










Pyöräytin nauhan Cimun kaulaan.
Cimu nappasi sen suuhun ja Henni sai vielä ikuistettua sen!
Maistuvaa joulua vaan sitten! (:
Jihuu! Nauha sai tässä kohtaa hetken kyytiä.





Monikin hyvin onnistunut kuva löytyy joukosta, mutta katsotaan nyt mitä kortteihin onkaan päätynyt!
Hulvaton vajaa tunti meillä kuitenkin oli ja en pistäs pahaksi, jos sama vaikka uusiutuisikin.

Hassu Cimu! Päivieni paiste ja iltani tähtitaivas. Paikka ikuisesti sydämessäni. <3

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hoidettava hanska

Hinta 15 euroa
Pauli hoitaa hanskaa
Kävinpä Suitsisopissa tässä yksi päivä. Olin kotona ajatellut, että haluan sellaisen kiillotushanskan tai millä nimellä kukakin sitä kutsuu. Sannalla sattui sellainen sopivasti olemaan ja ostin sen.

Kokeiltiin ensin mitä Ville tuumaa hanskasta. Tuttu trööt tuli kerran. Pehmeä puoli ei Villeä miellyttänyt, mutta karkea puoli oli Villen mieleinen. Jäbä ei tuumannut juuri mitään. Pari kertaa turpaa pyöritteli hanskassa ja se sitten tahtoihin kiillotushoidon. Pauli alkoi heti hoitamaan rukkasta. Yritit pyyhkiä pölyjä hevosesta niin tämä hoiti hanskaa siltikin. Hassu!

Tiistaina juoksitin Paulin Elisan pyynnöstä. Puin päälleni yhden karvahuppareistani. Ajattelin, että se päällä on mukava puuhailla tallilla. Ei tullut vaatteita pukiessa mieleenikään, etä joku saattaisi myös tykätä pukemastani. Entuudestaan tiedetään Paulin tykkäävän minun tupsupipastani kovasti. Koko hoitosession ajan Pauli hoiti joko minun hupparia, hanskaa tai pipoa. Taipupa herra sellaiseenkin suoritukseen, että putsasin takakaviota niin tyyppi hoitaa minua alaselästä. Vetreä kaveri!

Samaisena tiistaina itse kävin Villen kanssa otsalampun kanssa maastossa vain kävelemässä tien reunaa pitkin. Parit TRÖÖTit sieltä tuli, mutta muuten ei mitään. Käveli reippaasti ja eikä pällistellyt mitään. Saatanpa mennä uudestaakin.

Ville ja taustalla Jäbä korvat hörössä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Villeilyä

Jäbä
Tämän vuoden viimeinen kuu starttasi tänään. Huomasinpa, että lukijoitani on jo karttunut jopa yhdeksän kappaletta! Siirrytäänpä sitten heppajuttuihin.

En ole mennyt noin kahteen kuukauteen kellään muulla, kun Vilpertti Villellä. Okei jonkun yksittäisen kerran Jäbällä.
Villehän siis saikkuilee edelleen. Jalkaa tosin rasitetaan, mutta mitään tiukkaa kouluvääntöä ei mennä eikä muutenkaan ratsastella yli 30 minuuttia.

Ollaan käyti muutaman kerran maastossa yksin ja kaverin kanssa. Enimmäkseen ollaan kevennelty ihan maneesissa, jotta ei vaan kompastuisi tai jotain muuta Villemäistä kaahottamista. Ravallaan aina enimmäkseen ja muutamat laukat, jotta tulisi enempi rasitusta, mutta pikku hiljaa. Tosin on sillä pojalla virtaa kuin pienessä kylässä.

Menin tässä pari viikkoa sitten maneesiin ratsastamaan ja Elisa juoksutti samalla Paulia. Viipottaja Ville keksi kaikenlaista. Teki ponimaisia syöksyjä, uhkaili kanssa ratsastajille, hetkutteli, pyyhki turpaa kesken ravinkin, ei kääntynyt vaikka kuinka käänsin ja mikä huvittavinta lähti oikein köyrypukkeja menemään laukassa. Elisa toljottaa raippa ja liina kädessä silmät vähintään lautasen kokoisena ja suu apposen auki. Elisa yritti jotain sanoa, mutta sanat meni ihan sekaisin. Pauli vain ravailee korrektisti ympyrällään samalla. Minä nauran ja yritän nostaa Villen päätä. Kun sain Villen pysähtymään, en voinut muuta kuin nauraa ja hihitellä. Tämä tappijalka ihan oikeasti osaa sitten pukitella, vaikka koskaan aikaisemmin en ole sellaista kokenut tai näkenyt.
Koko loppu ajan Ville yritti erilaisia keinoja päästä uudestaan pukittelemaan ja tekemään ponimaisia tykityksiä. Hölömö!

Tänään menin ratsastamaan Elisan kyydillä. Ville uhitteli ja kiukutteli karsinassa moneen otteeseen. Eikä oikein ollut halukas muuhun, kun namien syöntiin. Käynnistä tuntui, että koko hevonen on vasemmalla kädellä. Ravissa V könkkäsi. Ajattelin heti, että nonnii puolen vuoden kuntoutus meni hukkaan. Eikun vaan pelkälle kävelykuurille taas.

Elisa kuitenkin kehotti ratsastamaan eteen ja tekemään käynti - ravi siirtymisiä, jotta vähän tulisi nopeammaksi. Maneesissa oli myös sopivasti ravivälillä muutama puomi ja mentiin myös niitä, että lavat irtoaisi hiukan. Kohta mulla olikin allani ruutitynnyri. Painetta reilusti kädellä ja tasaisesti. Jalasta mentiin eteen.

Laukassa vasen pyöri ihan hyvin muutaman käynti - laukka siirtymän jälkeen. Oikea oli todella jäykkä. Ehkä hiukan nelitahtinen. Sai aika kauan tehdä siirtymiä ja pyytää eteen, kun molemmat laukat pyöri keventelin pois. Loppuverkassakin mentiin muutaman kerran puomeja, kun Ville niistä näyttää tykkäävän. Villellähän ei enää voi hypätä, koska jalka voi ja varmasti hajoaakin siitä uudelleen. Koulupolleksi ja harrasteputeksi Ville onkin tarkoitettu.
Villen kanssa tuumaustauko puomeista


Ratsastuksen jälkeen minulla olikin iloisempi ja enemmän hoivausta kaipaava kaveri karsinassa.

Tänään tallissa puhuttiin Elisan kanssa, että meissä on Villen kanssa vähän samaa. Molemmat päättäväisiä. Saatetaan kiukutella ja näyttää ulospäin häijyiltä, mutta sisältä herkkiä ja aurinkoisia.

Ilo mennä näin persoonallisilla hevosella, jonka kanssa ei koskaan ole tylsää ja samanlaisia päiviä!

Hieno Ville! (:


Siwa Pihlajalaakso


Olen halunnut kirjoittaa tästä jo paljon aikasemmin, mutta olen ajatellut selkeyttää oman pääni ennen tämän julkaisua.

Tosiaan, olen nykyisin Suomen lähikaupan palveluksessa. Siwa Pihlajalaakso sijaitsee kotoani ajatellen suoraan Puijon mäen toisella puolella eli Antikkalan rinteestä hiukan eteenpäin. Tarkka osoite on Poukamankatu 6, Kuopio.

No nyt varmasti jotakuta voi mietityttää, että miten on tuonne päätynyt. Kaikki alkoi siitä, kun olin saanut 1½ kuukaudeksi jatkosopimuksen vajailla tunneilla. Halusin etsiä rinnalle jonkun toisen osa-aikaisen työn ja huomasin Staffpointin etsivän astiahuoltajia. Hain paikkaa ja menin haastatteluun. Haastattelija kysyi heti saako hän tarjota minua yhdelle kaupalle. Vastasin myöntävästi. Viikon päästä soitettiin ja varmistettiin minulta lupa tarjota minua yhteen tulevaan työpaikkaan. Tässä vaiheessa minulla oli vain käry, että Siwa, mutta ei muuta.

Maarit soittikin minulle toisiksi viimeisellä syyskuun viikolla ja kysyi milloin pääsen haastatteluun. Haastatteluaika ja -päivä lyötiin lukkoon ja sitten alkoi jännittäminen. Etsin omasta mielestäni tarvittavat paperit matkaani ja menin sovittuna päivänä Itkonniemen Siwaan. 

Maarit kyseli kaikenlaista ja miksi minut kannattaa valita. Lopuksi Maarit tuumasi, että eiköhän me sinun kanssa pärjätä. Kysyin sitten milloin aloitan. Tässä vaiheessa minulle paljastui, että minut on valittu Kuopion aivan uuteen Siwaan vakituiseksi työntekijäksi. Maarit varmasti näki ilmeestäni sen häkeltyneen ja onnesta puhki olevan innokkaan uuden työntekijän. Piti nimittäin kysyä, että onko tämä totta ja ihan oikeasti minä!

Ilmoitin seuraavana päivänä Kurkimäessä, että en halua uusia työsopimustani tämän jälkeen ja minua odottaa uudet tuulet. Lokakuun ensimmäisellä viikolla istuinkin jo ensimmäisessä koulutuksessa, jossa mulla ei ollut mitään käsitystä mikä on tämän puljun toimintatavat. Kaikki muut oli tehneet tässä firmassa edes päivän töitä ja toiset keikkailleet Staffpointin kautta. Mutta ei hätää, tämä tyttö istui ja kuunteli ja yritti osallistua, tietenkin kirjottelin muistiinpanoja.

Lokakuussa 13.päivä oli ensimmäinen harjoittelupäivä Itkonniemellä, koska Pihlajalaakso oli vasta rakenteilla ja oli hyvä osata kassajärjestelmä + muu kaikki jo etukäteen. Muistan, että jännitti hirveästi. Osasin jo toisen asiakkaan jälkeen melko hyvin kassan periaatteet. Maarit lähtikin muualle huitelemaan ja käski hihkasta, jos tuli ongelma.

Parin viikon ajan muutamana päivänä ja neljänä tuntina opeteltiin kassaa, iltavuoroa ja hiukan aamuvuoroakin. Kävin olemassa parina tuntina myös Puijonkadun Siwassa palaverituuraajana eli siis olemassa kassana. Hyvin sujui ja sain kehuja! (:

27. päivä lokakuuta koitti päivä, jolloin piti mennä ensimmäistä kertaa Pihlajalaaksoon töihin. Tiedettiin, että avajaiset ovat 13.päivä marraskuuta eli 2½ viikkoa aikaa hyllyttää, opetella paisto ja käydä viimeisetkin asiat läpi. Ensimmäinen viikko meni enimmäkseen huokailtua ja ihmeteltyä. Kerran päivässä tuli sanottua VAU ja naurettua milloin millekin. Toisena viikkona alkoi hymy hyytyä, kun tajuttiin, että joku on pielessä. Hyllykuvat olivat väärät, jotka oli saapuneet meille. Eikun tekemään uusiksi. Ärsytti. Tuntien työ oli mennyt aivan hukkaan ja piirtäjät totesivat hupsista!

Kolmas viikko eli avajaisviikkona viilattiin asiat kuntoon. Sipisteltiin hyllyt viimeisen päälle. Myytiin toisillemme kassalla eväitä. Hyllytettiin vielä tavaraa, jota ei edellisellä viikolla oltu saatu perille. Käytiin läpi paistoa vielä kerran ja kerrattiin kaikki asiat moneen kertaan. Vartijat kävi ohjeistamassa turvallisuudessa. Pullokoneen asentaja ohjeistamassa pullokoneen käyttöä. Kaikki muutkin ohjeisti meitä vaikka missä käytössä ja meidän käyttäytimisessä. Puhuttiin mitkä työvaatteet päällä ollaan avajaisissa ja millaista naamaa näytetään asiakkaille. Tämmöselle monessa paikassa olleelle ihan perusjuttua.

Sitten koitti avajaispäivä, torstai 13. päivä. Jännitti ihan pirusti. Väänsin tukkaani varmaan tunnin kotona peilin edessä. Menin töihin polkupyörällä ja kuuntelin matkalla musiikkia. Kaikki muutkin jännitti ja oli hermoraunioita. Käytiin vielä läpi asiat uudestaan, mitä pitää tehdä ja miten jokin tilanne ratkaistaan. Väkeä alkoi kertyä oven taakse jo kello 9. Otettiin viimeinen kuva meistä, jotka silloin oli jo töissä, ilman asiakkaita.

Ensimmäiset asiakkaat kassalta vedetty läpi ja jännitys hävisi. Ei ollut enää tärinää, ei ollut kaupassa pelkkiä työkavereita, mutta tilalla oli se mitä olin odottanut jo viikon verran - Asiakkaat. Jossain vaiheessa minut päästettiin pois kassalta tekemään muuta ja hörppäämään teetä. Kellon saavuttua kuusi illalla pääsin tai oikeastaan piti lähteä töistä. Kotona väsytti aivan pirusti illalla ja jalat olivat aivan puhki. Päivä oli ikimuistoinen ja muistan varmasti aina ne viikot, kun rakensimme kauppaa, jossa nyt saa tehdä töitä asiakkaiden pyöriessä ympärillä.

Nyt ollaan menty jo monta viikkoa eteenpäin. Tein oikean ratkaisun, kun osoitin innokkuuteni ja haluni tulla tänne töihin. Jos mitään radikaalia ei ilmene, en ainakaan itse irtisanoudu täältä koskaan. Tykkään ja vielä kerran tykkään. Kerrankin minulla on pomo, joka kuuntelee ja pyrkii vastaamaan kysymykseeni. Jos hän ei tiedä, etsitään niin kauan, että löytyy ihminen joka osaa vastata. Töissä meillä on selkeät tehtävät mitä tulee tehdä ja tietysti omaa päätä pitää käyttää. On hienoa tuntea olevansa arvostettu. On mukava kuulla kehuja kerran viikossa, mutta myös kuulla päin naamaa palautetta ja sitten korjataan yhdessä.

Pihlajalaaksossa siis voitte tulla näkemään minut!

Kuopion Kaupunkilehden toimittajan kysyi minultakin mielipidettä.