Kahden viikon ratsastukset tiivistettynä

Kaikki rakkaat!

 Viikolla seitsemän piti mennä maanantaina ratsastaa, mutta työkaveri sairastui ja meninkin töihin. Keskiviikkona oli silloin Terhin valmennus. Oli koomista kertoa, etten ole edellisellä viikolla kuin juoksuttanut ja tällä viikolla olen hevosen selässä ensimmäistä päivää.Terhiäkin taisi vähän naurattaa! :D

Valmennuksen jälkeen oli turhautunut olo hiukan. Ylpeä olen valkassa tehdyistä laukannostoista. Nousivat heti eikä seuraavalla. Jossain vaiheessa heitin jalkkarit pois, jotta istusin enkä seisoisi kyydissä. Sitten sisuunnuin koko touhuun, kun en saanut Villeä pohkeen eteen, kun itse sähelsin ohjalla. Kerran rumasti runttasin ja älysin vihdoin olla kädellä ottamatta vauhtia pois. Ei tarvinnut sen jälkeen miettiä liikkuuka pohkeesta eteen vai ei. Enemmänkin jarru jäi puuttumaan.

Torstaina kävin keventämässä Villen vetreeksi. Kun istahdin satulaan, tuntui oma peppu repeävän. Mulla oli pakarat ihan hemmetin kipeet! Laukannostoissa tuntui Villenkin peppu jäykälle. Vetreyteltiin siirtymillä ja tempon muutoksilla. Keskityin, että siirtymä tulee heti, kun pyydän. Torstaina oli myös ensimmäistä kertaa Villen suussa kolmipala-oliivikuolain. Ostettiin kuolain yhdeltä tallilaiselta. Kuolaimella ehkä pidätteet tulee hiukan hitaammin läpi, mutta sain turpaa enemmän eteen nostettua. Laukassa tuntuma oli omaan käteeni jotenkin vakaampi. Keventelyjen jälkeen kummankin peppu taipui uusiin ulottuvuuksiin!

Viikolla kahdeksan kerkesin käydä kahdesti Jäbällä. Maanantaina rentoiltiin maneesissa. Keskityin vain omaan istuntaan ja siihen miten pitää Villelläkin pitää pohje lähellä, että se on kuin juna raiteilla. Joku olis voinu pitää ihan pimahtaneena, kun ketkuilin peilien edessä vaikka mihin suuntaan, jotta löysin oikean asennon. Jäbän jumppana tehtiin vastalaukkaa. Jäbä kyllä varmasti nautti, kun oli niin tyytyväisen olonen maneesista lähtiessä.

Tiistaina Jäbän kanssa lähdettiin minun synttärimaastoon. Tykitettiin mennä hyvää jotakin tietä. Ei mitään tietoo missä asti käytiin. Joku tunti meni koko lenkissä. Jäbällä oli massu ihan hionnut maastossa laukkailuista. Villelläkin lähden tässä joku päivä reippaaseen maastoon, kun vaan on vapaa ja sopiva keli!

Kaikki kuvat maanantaina 16.2. otettuja.

Mikä kuva oli sinun lemppari?

Minusta tuli isona arkajalka

Muistatteko postauksen Minusta tulee isona oikea opaskoira? Siinä hehkutin, kuinka ihana pikku labradori kasvaa isoksi opaskoiraksi. Sitä minä toivoin sisimmissäni.

Kuinkas sitten kävikään? Cimu aloitti 2.2. maanantaina eskarin. Alunperin Cimpin piti lähteä Viikseen olemaan testien ajaksi ja siitä sitten koulutukseen. Cimu kävi sittenkin omat kolme eskaripäivää ihan meiltä kotoa käsin. Vein Cimun Jahtihoviin päiviksi ja hain pois iltapäivästä.

Keskiviikkona tuli soitto, että tämmönen on homman nimi, ettei Cimusta ole opaskoiraksi. Cimu pieni oli säikähtänyt sydän veriään myöten ja ilmeisesti silmät olivat pullituneet päässä pelosta ja koko Pikkumusta ajautunut hysteeriseen paniikkiin. Voihan peeveli! Itku meinasi päästä ja varmasti äänivärisi puhelimessa minulla. Sain kuitenkin jämäkästi sanottua, että kaivellaan kuvetta ja koira tulee meille pysyvästi.

Näin tänäpäivänä, maanantaista 9.2.2015 alkaen, olen virallisesti koiranomistaja. Koiran nimi, jonka omistan on Rantasipin Nomi ja rodultaa labradorinnoutaja. Ihan vaan Cimu Cimpinen.

Osaltaan minua harmittaa hirvittävän paljon. Toinen osa minusta on hyvin tyytyväinen ja onnellinen. Facebookissa kaveri kysyi varovasti "Voiko onnitella" ja jatkoi siihen "Ihana kuulla, ettei sinun tarvii luopua Cimusta! Sinä kaipasit sitä, vaikka se oli vielä siinä sinun sylissä. " Tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Helpottavaa on ollut kuulla, ettei meidän kasvatuksesta Cimunen tyrinyt vaan siitä, ettei se luota kehen tahansa ja sitten se arkuus toisinaan valtaa pikkukoiran mielen aivan kokonaan.

Cimun jääminen meille ei tarkoita, ettei meille uutta pikku opaspentusta voisi tulla. Siinä pitää sitten huomioida vaan, ettei pikkunen opi Cimun arkuutta. Tätä voidaan estää niin, että koirat lenkkeilee eri aikoihin ja koirat on erillään tilanteissa, joissa tiedän Cimun pelkäävän tai jännitellevän.

Nautitaan nyt ihanasta Cimusta eikä pidetä itsestään selvyytenä kaikkea!

Kevyttä humppaa ja hierontaa

Maanantaina tallille menin Elisan kyydissä. Viipottaja Ville oli oikein terhakkana hoitaessa ja vaati oikein kunnon rapsutuksia. Itsellä oli niin löysä olo koko hommaan. Mielessä pyöri kysymys, osaanko minä? Laitoin Villelle Paulin koulusatulan, kun ei se estesatula istu. Tuntui hassulle istua siinä satulassa. Meno oli hyvin rentoa humppaa. Käyntipätkiä otettiin useaan otteeseen, jotta kuskin mieli pysyy edes hiukan koholla.

Ville juoksutuksessa tiistaina.

Tiistaina menin aamusta juoksuttamaan koko kolmikon. Juoksutin kaikki kentällä, jossa oli sopivasti lunta. Aloitin Villestä. Unohdin sitten juoksutusraipan talliin, joten jouduin itekin juoksemaan, suhisemaan, heittämään lumella ja vaikka mitä keksimään. Ajattelin mielessäni, että nyt saa joku hyvät naurut, kun näkee mun puuhat! Hetken ihmettelyn jälkeen Ville liikkui jo ilman kahta pyyntöä.

Pauli oli seuraava, jotta pääsevät ulos Villen kanssa pikimmiten. Paulilla olikin virtaa, vaikka koko hevoslaumalle jaettavaksi. Ei tarvinnut juoksuttajan muuta kuin hiljennellä. Pyörittelin niin kauan, että jonkunnäköinen rentous ja järki tuli touhuun eikä vaan mahdotonta huiskintaa eteenpäin. Pauli olikin hiukan kostea urheilusuorituksen jälkeen. Harjailin kuivaksi ja ensin takitin Villen valmiiksi ja sitten Paulin. Merja tuli kaveriksi viemään kaksikon ulos. Reipas oli tahti pihallekin mennessä.

Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä Jäbänen. Jäbäsen kanssa muistin jo napata juoksutusraipankin mukaan. Jäbä ravasi hyvällä teholla eteen ja pyöristeli itseään. Pyysin nätisti laukan. Jäbä pukitti, vinkaisi ja laukkasi toiseen päähän kulmaan ja minä liinan jatkeena. Sama toistui aina laukannostaessa. Siinä sitten hetki hinkattiin, jotta saatiin hallitut ja hillityt nostot aikaiseksi. Lopettaessa Jäbä oli aivan märkä ja sai kuivatella loimien alla lämpimässä itseään kuivemmaksi. Sillä välin laittelin tavarat paikoilleen ja putsailin suitset. Iltamössötkin kerkesin laittaa. Jäbä vällyihin ja ulos.

Keskiviikkona pyyhälsin flunssasta huolimatta tallille liikuttamaan Villen. Villen ajattelin ratsastaa, mutta se jäi vain ajatukseksi. Jäbä vastaili tarhasta ahkerasti Villen kutsuhuutoihin, joten enimmäkseen haettiin rentoutta ja ratsastajan kuuntelemista. Kun tuli sopiva hetkin, hyppäsin alas ja kipsuteltiin talliin.

Olin Paulin harjannut valmiiksi juoksuttamista varten ja Villen vällyttänyt tarhailua vsrten, kun hieroja Timo Qvick saapuikin etuajassa paikalle. Ville ja Pauli sitten riisuttiinkin hierontaa varten. Hain Jäbän sisään ja siirsin Paulin hierottavaksi. Paulin hieronnan ajan laittelin tavaroita.

Paulilla oli oikealta puolelta ristiselkä jumissa ja vasen lapa. Pauli ei kuitenkaan ollut niin pahasti, mitä joku kerta aikaisemmin. Pauli sai ohjeeksi reisilihaksien vahvistamista esim. puomiharjoituksilla ja hanki jumpalla. Pauli sai paksut takit niskaan ja tarhaan.

Paulin jälkeen oli Villen vuoro. Viipottaja olikin sitten aivan jumi. Vasemman puolen rintalihaksen liitoksessa oli paha jumi tai joku semmonen ja oikealta takaa, nyt en kyllä tarkkaa kohtaa osaa nimetä. Ville oli lihaksiltaakin kääntynyt mutkalle oikealle. Timo sai hierottua Villen auki ja sitä kautta heponenkin suoristui eikä vinkottanut oikealle enää. Ville sai ohjeeksi sipaista Arnika -geeliä ryntääseen, jotta Ville vertyisi edestä nopeammin. Sitä kautta liikerata edestä paranisi ja jumit häviäisi, jolloin takaosakaan ei poikittaisi oikealta sisään ainakaan niin pahasti. Ville myös sai loimet niskaan ja Paulin seuraksi ulos.

Jäbä odottamassa hierontaa.

Jäbä pääsi viimeisenä hierojan käsittelyyn. Jäbä oli myös jumissa oikealta edestä samasta paikkaa, mistä Ville ja takaa vasemmalta. Jäbän oikealle sisään poikittelut olen aina tiennytkin. Hieroja sanoi Jäbän olevan hyvä verrattuna ensimmäiseen hierontaan. Jäbä kiilasi silloin Paulin edelle, koska heppa oli ratsastaessa jalaton eli niin jumissa, että hevosen luuli ontuvan. Timo kuvailikin minulle Jäbän olleen oikea katastrofi, jolle loppua ei näkynyt. Olemme siis tehneet jotakin oikein, että herra J ole päässyt samaan jamaan enää. Jäbänen sai ohjeeksi jumppailua ja tottakai kunnon ratsastelua eikä mitään hipsuttelua. Timo myös ehdotti Jäbän iän huomioiden olevan hyvä kokeilla jotain niveliä voitelevaa rehua kokeiltavaksi. Kun nivelet voisivat itsessään hyvin, ei lihasten tarvitsisi tukea niveliä niin paljon. Tämän tiedän jo itsessään, kun minulta löytyy reuma, johon paras lääke on pitää lihaskunto hyvänä ja nivelet liikkeessä. Lopuksi Jäbäkin takitettiin ja vein ulos kamujen kanssa tarhailemaan.

Kiva oli päästä katsomaan hepojen hieronta. Mukava oli myös päästä kysymään mieltä askarrettavia asioita ja hakemaan eri näkökantaa asioihin. Sain myös itse kuulla olevani notkoselkäinen! (; Tämän olen tiennyt ja yrittänytkin asialle jotain tehdä. Voin vain siis lämpimästi suositella Timoa hieromaan hevosia ja ymmärsin, että hän hieroisi meidät ratsastajatkin, jos tarvetta.

Tässä linkki myös löytämästäni postauksesta netistä, jonka hevosen Timo on hieronut.

http://jepynjawilin.blogspot.fi/2013/05/jumeja-ja-lisaa-ymmarrysta.html

Tässä myös mielenkiintoinen artikkeli, jossa Timo esiintyy.

http://www.shkl.net/wp-content/uploads/2014/02/kadet_ovat_hierojan_tarkein_instrumentti.pdf

Menneen viikon ratsastelut

Villen kanssa pusuttelua maanantaina

Viikko 5

Maanantaina vuorossa oli Ville. Maneesin mentiin ja minusta tuntui selässä, että kummallakin meillä on semmonen löysä olo. Rennon letkeästi kevenneltiin, käveltiin ja rapsutettiin nenää kumpikin. Halusin päästä helpolla laukkailujen suhteen ja päätin tehdä tempon muutoksia ravissa. Kokosin ja päästin, kokosin ja päästin ja tuli aika kuuliaiseksi. Sai kuulla pari positiivistä kommenttia ja "oho, Villehän osaa keskiravia". Joo osaa, kun ratsastaja pysyisi kyydissä istumaankin vielä eikä vain roikkuisi ohjassa tai kenottaisi liian takana. Laukat sujui tämän jälkeen tosi hyvin ja ne nousi kerrasta.

Tiistaina halusin kokeilla tätä samaa myös laukassa. Ensin tein ravissa muutamat ja sitten jalostin saman laukassa. Huomasin sitten, että en laukassa osannut yhtään niin hyvin käyttää omaa muuta kroppaa kuin vain kättä. Yritin tehdä laukkajutun pelkästään kädellä ja eihän se niin mene! Omaksi iloksi tein vielä lopuksi ravissa, jotta itselle jäisi hyvä mieli. Ville kyllä yritti ja teki tosi hienosta, vaikka kuski ei niin kuin osannut sitten yhtään. Tiistaina myös siistin harjan ja jalka karvat, jotta ei ihan mehtäläisille näytettäisi keskiviikon valmennuksessa.

Tämmönen veijari jäi
valmennuksen jälkeen talliin

Keskiviikkona oli sitten Vartiaisen Terhin valmennus. Koko homma meni ihan muusiksi ja löysäksi sellaiseksi. En osannut sitten yhtään ratsastaa. Laukka oli ainut, jossa edes oli joku idea ja muutaman välikäynti pätkän jälkeen ravissakin. En saanut istutta yhtään vaan seistä horotin jalustimilla. Laukassa osasin lösähtää ja ratsastaa, mutta ravissa tikistin ja kinnasin itse niin paljon, että Villellä oli palkokasvi niin syvällä sieraimessa. Yritin skarpata koko tunnin ja kevennellä pois olin helpottunut, että tunti loppui. Ville oli aivan märkä, mutta niin olin minäkin!

Mun istunta on todella surkea taas nykyisin. Kenotan liian takana, könötän liian edessä, istun jäykästi, käsijarru on kiinni, puristan polvella ja yksinkertaisesti en saa istuttua satulassa tarpeeksi syvällä ja rennosti. Yhteistuumin Terhin kanssa tultiin siihen tulokseen, että on kaunis asia istua nätisti, mutta kauneus loppuu siihen, jos ei istunnallaan vaikuta vaan roikkuu ja tikistää kyydissä. Mikä helkatti siinä on niin vaikeeta?!

Sopivasti vielä seuraavana päivänä facebookissa törmäsin kirjoitukseen, jossa kerrottiin monen kouluratsastajan menevän liian pitkällä jalustimilla. Pystyin rivien välistä lukemaan, että siellä sitten seistään kyydissä eikä istuta. Tämä on varmasti yksi syy minun surkeaan istuntaan. Toinen mikä varmaan vaikuttaa, kun olen nyt ratsatellut useamman kuukauden pelkässä estesatulalla.

Mulla on estesatulan käyttö kielto! Toinen minkä tsekkaan seuraavaksi peilien apua käyttäen on jalustimien mitta. Nyt on loputtava tämä selässä seisoskelu. Ei ihme, että Ville kiikuttaa minua kuin rukkasta, kun olen kuin mäkihyppääjä kyydissä! Vähänkö olen tällä hetkellä turhautunut itseeni ratsastaja ja ratsastuksessa eniten istuntaani.

Tämä laji ei harjoittelemalla lopu!

Maastoilua

Viime postauksessa kerroin, että seuraavan kerran pääsen torstaina tallille. Siitä kerrasta on jo kaksi viikkoa aikaa. Luulin, että menen tallille vain silloin torstaina. Toisin kävi ja meninkin myös perjantaina. Ajatuksena oli maastoilla kumpanakin päivänä ja sitä lähdin toteuttamaan. Kerran olin käynyt Elisan kanssa tutustumassa yhteen lähireittiin.

Ville maaston jälkeen

Torstaina laitoin aamusta viestiä Merjalle, että jättää Villen ja Paulin sisälle ja olen tulossa liikuttamaan. Villen ensin harjailin ja laittelin valmiiksi. Sittenpä lähdettiin maastoon. Alkumatka meni hyvin. Ville oli tosi reipas. Yhden mäen yläpuolella tuli stoppi. Päätin, että me jatketaan matkaa vaikka laukall, mutta tähän ei jäädä! Ville jatkoikin, mutta kohta alkoi taas hyytiä ja yritti juurtua sille sijoilleen. Näpäytin raipalla, että mennään eikä meinata. Sitten mentiinkin. Ei tarvinnut koko loppumaastolla pyytää eteenpäin, ennemminkin hidastella. Kehuin pitkään ääneen Villeä. Varmaan minun kehut kuulu tallille asti ja hämähäkki laulut! ;) 

En yhtään muistanut minne päin eräästä risteyksestä mennään ja tuleeko siellä se isomäki vastaan. Siellähän se tuli. Älysin vasta, kun oltiin hitaasti hipsuteltu kyseinen mäki alas ja luki "Kaaheen iso ylämäki"! Voihan pentele. Ravattiin sitten takasin ylös ja kierrettiin reitti sitten suunnitelman mukaan oikeinpäin. Taas hurruuteltiin mäki ylös ravissa. Yhden pellon kohdalla olisin tahtonut ottaa hienon auringon nousu Villen korva kuvan, mutta Ville oli toista mieltä ja kuva jäi nappaamatta. Pari kertaa kierrettiin sama lenkki ympäri ja sitten kipsuteltiin tallille. Oli kyllä voittoja fiilis, kun tallin pihaan päästiin. Olin maalannut piruja seinille ja ajatellut Villen pysähtelevän ja peruuttelevan, mutta ei. Toinen puski kuin traktori eteenpäin. Hieno Viipottaja Ville!

Ville sai hetken aikaa tallissa olla loimen alla ja hörppiä melassivettä. Sillä välin harjailin Paulin valmiiksi ja hain kaikki tarvittavat valmiiksi. Sitten vaatetin Villen ja kiikutin ulos Jäbän seuraksi. Paulin siis juoksutin enkä kyllä olisi kyydissä halunnut olla. Tuli semmoset pierupukit, vinkupukit, köyrypukit ja liitoravit, lentolaukat ja sun muut erikoiset koinkka loikat! Huh! Ympyrän suuntaa vaihtessa puhistiin ja höristeltiin korvia niin korkealla, kuin mahdollista. Samat tsembalot toiseenkin suuntaan. Enin virta, kun oltiin karisteltu tehtiin minun tahdon mukaisesti muutama hallittu siirtymä kummassakin kierroksessa. Laukannostot oli aluksi hyvin räjähtäviä ja äänitehostettuja. 

Pauli torstaina pörhäkkänä
juoksutuksen jälkeen

Tallissa Pauli sai melassijuoman myös ja takituksen ulkoilua varten. Tarhaan menokin oli eksotiikkaa tällä kertaa. Alkumatka meni hyvin. Sitten erään kimon kohdalla käynnistä suoraan kaikki jalat ilmaan ja pukkaus taaksepäin. Sitten stepattiin ja pörhisteltiin. Kaikki tämä minusta metrin verran sivulla. Aina taluttaessa Paulia laitan ketjun leuan alle. Tarhan portin sulkeuduttua kipitti heti kamujen luo paalille.

Perjantai aamuna laitoin kanssa Merjalle viestiä, että jättää Paulin ja Jäbän sisään, kun tulen liikuttamaan herrat. Ajattelin, että Ville ei ehkä sekoa, kun tarhan vieressä on kaveri. Ei ollut herralle riittänyt ja Jäbä oli sitten uhrautunut urheasti Villen seuraksi eli mennyt syömään paalia ulos. Pauli ootteli korvat hörössä minua tallissa.

Juoksuttelin Paulin myös perjantaina. Ajattelin, että onko taas sama show katseltavana. Ei onneksi. Hiukan oli meno hillytympää. Vinkauksia kyllä kuulu ja syöksyjä yks kaks yllättäen, mutta ei muuta erikoista. Teetin taas siirtymiä, jotka tällä kertaa tuli heti ja ilman tehosteita. Rentoon fiilikseen oli hyvä lopettaa ja lompsia sisälle melassijuomille. Tällä kertaa myös tarhaan menokin oli korrektia ja asiallista.

Jäbän kaulan venytys laukkojen jälkeen

Jäbän nappasin samalla sisälle, kun Villellä oli Pauli seurana. Kierrettiin aluksi pari kertaa sama lenkki, mitä Viipottajan kanssa edellisinä päivänä. Sitten lähdettiin mielenkiinnosta tutkailemaan muita reittejä, joihin osoittaa kyltit tallille mennessä. Semmoseen pitkään ylämäkeen käytiin kummatkin laukat päästelemässä. Alaspäin käveltiin ja ylöspäin tykitettiin niin paljon kuin ponista lähti. Hieno Jäbä! Sitten käytiin vielä vähän ravailemassa samaa lenkkiä mitä aluksi ja käpöteltiin tallille. Jäbäkin sai herkkujuoman. Takki niskaan ja ulos. Nämä kaksi huligaania olivat nurkassa kykkimässä ja odottamassa Jäbää. Jäbän ilmauduttua paikalle koko ryhmä siirtyi tunkemaan päätä paaliin.

Oli kiva käydä maastoilemassa huipputyypeillä! Ihana, kun on niin paljon reittejä, että menee aikaa kierrellessä ja maisemia ihaillessa. Huippua on myös näin maastovarmat hepat. Kumpikin niin fiksuja ja luottavaisia! Superit!