Menneen viikon ratsastelut

Villen kanssa pusuttelua maanantaina

Viikko 5

Maanantaina vuorossa oli Ville. Maneesin mentiin ja minusta tuntui selässä, että kummallakin meillä on semmonen löysä olo. Rennon letkeästi kevenneltiin, käveltiin ja rapsutettiin nenää kumpikin. Halusin päästä helpolla laukkailujen suhteen ja päätin tehdä tempon muutoksia ravissa. Kokosin ja päästin, kokosin ja päästin ja tuli aika kuuliaiseksi. Sai kuulla pari positiivistä kommenttia ja "oho, Villehän osaa keskiravia". Joo osaa, kun ratsastaja pysyisi kyydissä istumaankin vielä eikä vain roikkuisi ohjassa tai kenottaisi liian takana. Laukat sujui tämän jälkeen tosi hyvin ja ne nousi kerrasta.

Tiistaina halusin kokeilla tätä samaa myös laukassa. Ensin tein ravissa muutamat ja sitten jalostin saman laukassa. Huomasin sitten, että en laukassa osannut yhtään niin hyvin käyttää omaa muuta kroppaa kuin vain kättä. Yritin tehdä laukkajutun pelkästään kädellä ja eihän se niin mene! Omaksi iloksi tein vielä lopuksi ravissa, jotta itselle jäisi hyvä mieli. Ville kyllä yritti ja teki tosi hienosta, vaikka kuski ei niin kuin osannut sitten yhtään. Tiistaina myös siistin harjan ja jalka karvat, jotta ei ihan mehtäläisille näytettäisi keskiviikon valmennuksessa.

Tämmönen veijari jäi
valmennuksen jälkeen talliin

Keskiviikkona oli sitten Vartiaisen Terhin valmennus. Koko homma meni ihan muusiksi ja löysäksi sellaiseksi. En osannut sitten yhtään ratsastaa. Laukka oli ainut, jossa edes oli joku idea ja muutaman välikäynti pätkän jälkeen ravissakin. En saanut istutta yhtään vaan seistä horotin jalustimilla. Laukassa osasin lösähtää ja ratsastaa, mutta ravissa tikistin ja kinnasin itse niin paljon, että Villellä oli palkokasvi niin syvällä sieraimessa. Yritin skarpata koko tunnin ja kevennellä pois olin helpottunut, että tunti loppui. Ville oli aivan märkä, mutta niin olin minäkin!

Mun istunta on todella surkea taas nykyisin. Kenotan liian takana, könötän liian edessä, istun jäykästi, käsijarru on kiinni, puristan polvella ja yksinkertaisesti en saa istuttua satulassa tarpeeksi syvällä ja rennosti. Yhteistuumin Terhin kanssa tultiin siihen tulokseen, että on kaunis asia istua nätisti, mutta kauneus loppuu siihen, jos ei istunnallaan vaikuta vaan roikkuu ja tikistää kyydissä. Mikä helkatti siinä on niin vaikeeta?!

Sopivasti vielä seuraavana päivänä facebookissa törmäsin kirjoitukseen, jossa kerrottiin monen kouluratsastajan menevän liian pitkällä jalustimilla. Pystyin rivien välistä lukemaan, että siellä sitten seistään kyydissä eikä istuta. Tämä on varmasti yksi syy minun surkeaan istuntaan. Toinen mikä varmaan vaikuttaa, kun olen nyt ratsatellut useamman kuukauden pelkässä estesatulalla.

Mulla on estesatulan käyttö kielto! Toinen minkä tsekkaan seuraavaksi peilien apua käyttäen on jalustimien mitta. Nyt on loputtava tämä selässä seisoskelu. Ei ihme, että Ville kiikuttaa minua kuin rukkasta, kun olen kuin mäkihyppääjä kyydissä! Vähänkö olen tällä hetkellä turhautunut itseeni ratsastaja ja ratsastuksessa eniten istuntaani.

Tämä laji ei harjoittelemalla lopu!