Klinikka reissu 10.7.

Ville odottaa vuoroaan

 Elisa, Paulin ja Villen omistaja, pyysi minua mukaan Laukaan hevosklinikalle. Tottakai suostuin. Aamulla oli aikainen herätys, mutta liikkeelle päästyä ei enää haitannut. Kotona vain puin päälleni, käytin Cimun ulkona + ruokin, tein eväät ja säntäsin Elisan kyytiin autolle. Joonalle annoin tietty lähtöpusun (: Villellä oli ontumisen syyn selvittäminen ja Paulilla vatsakontrolli.

Perille päästyä purimme hevoset ja veimme hoitopaikoille. Pauli joutui pakkopilttuuseen ja Ville kahden puolin kiinni. Paulille annettiin heti rauhoittavaa lääkettä, jotta saadaan tähystyksellä tutkittua sisäpuolelta löytyykö haavuamia.

Pauli pakkopilttuussa

Paulilla ei ollut onneksi hiekkakertymää ja vain yksi pieni vatsahaavauma. Paulille hoidoksi noin kolmen viikon loma ja joku lääke, jota en muista.

Villen jalkaa ultrattiin ja tehtiin taivutuskokeita, jotta voitiin paikantaa kipupiste. Ultraamista varten jaloista ajeltiin karvat ja Villelle annettiin myös rauhoitus, jotta laitteet pysyy ehjinä.

Villeltä löytyi vasemmasta etujalasta jänteestä venymistä ja turvotusta. Jänne piikitettiin ja paketoitiin. Kolmen päivän lepo ja sitten aluksi 15min kävelytys --> 20min kävelykseen. Joka päiväinen kylmäys. Kolmen päivän sykleissä savea / lämpösuojat kylmäyksen jälkeen. Lämpösuojina meillä käytössä Back on track -suojat eli kotoisasti BOT:it.

Hoito-ohjeiden jälkeen pakattiin hepat kyytiin ja lähdettiin kotiin. Noin puolessa välin matkaa pysähdyttiin laittamaan hepoille heinät. Rauhotetulle hevolle ei saa heti antaa edes heinää, voi tukehtua. Pauli oli ollut 16 tunnin paastolla, jotta tähystys voidaan tehdä ja nähdään kunnolla löytyykö poikkeavaa.

Kokopäivä meni klinikalla käydessä - se oli tiedossa. Oli kiva käydä Laukaan hevosklinikalla. Nytpähän tiedän millainen paikka se on ja tietää hiukan suuntaakin, jos vaikka joskus tarvitsee itsekseen sinne ajella. Hepat kulki hienosti yhdessä ja koppiinkin kävelivät lähes suorilla.
 

Paulin rauhotuksen vaikutusta odotellessa tehtiin Villelle taivutuskokeet.

Paulin vatsan tähystystä.

Villen jalan ultraus käynnissä.

Pauli vieläkin aivan tokkurassa.

Villekin vielä nuokkuu.

Cimun Tervo viikonloput

16. - 18.5.2014

Päikkärit takin päällä ulkona

Cimu oli siis ensimmäistä kertaa Tervossa viettämässä viikonloppua. Matka sinne meni kivasti. Cimu siis nukkui ja otti oikein rennosti. Perjantaina Cimu kävi vähän tutkailemassa paikkoja ja kulki yläkertaan portaita jo aivan itse ylös ja jopa alaskin. Möttösen ns. varahäkkiä hiukan ihmetteli, koska kotonahan tuo pupunen loikki ja nyt se onkin jo täällä. Joonan isää Cimu ei ollenkaan arastellut niin kuin ei tähän mennessä muutenkaan ketään muitakaan uusia ihmisiä, onneksi!


Perjantaina saunassa käynti oli vain hiukan vaikeaa, koska Cimuhan ei oikein tajunnut ettei voi sinne saunaan tulla, koska kuivuu ja sillehän tulee tajuttoman kuuma. Cimu ei myöskään tajunnut, että me ollaan ylhäällä lauteilla. Jossakin vaiheessa kuumuus taisi rueta neitiä häiritsemään ja poistui suihkun puolelle. Me siis jätettiin Cimu takkahuoneeseen omalle paikelle nukkumaan. Oli sitten lähtenyt meitä etsiskelemään ja löysi sitten saunan ja meidät!

Cimu lähti Onnin perään

Lauantaina Cimun kanssa päästiin ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoilemaan ja Cimuhan sitten väsähti minun takin päälle päikkäreille, kun siinä autoa siivoiltiin. Iltapäivän puolella Joonan veli ja hänen kihlattunsa ja tottakai heidän kultakimpaleensa ja ilon tuoja Onni -kultainennoutaja tulivat myös viikonlopun viettoon. Aluksi Cimu oli suorastaan kauhuissaan serkkupojan vauhdikkuudesta ja tutustumisen halusta. Onnin painellessa järveen uimaan niin pikkuneiti perässä. Lauantai iltana oltiin jo oikein paita ja peppu tyyliin. Cimu vain halusi Möttösen omia eikä olisi antanut Onnin yhtään saada pussailla pupusen kanssa, mutta Onni sinnikkyydellään sai sitten myös moikkailla Möttöstäkin.

Hiekkanenä!

Sunnuntaina oltiinkin Joonan mummin mökillä rappusia uusaamassa ja tulihan siihen samalla pikkuinen terassi/patio. Kummatkin hurttamuksen temmelsivät, kaivoivat kuoppia, kävivät rapakossa polskimassa ja nukkuivat hietikolla yhdessä. Cimun väsähdyttyä taas unosille Onni sai osakseen kaiken huomion ja Onni oli oikein otettu, ettei tarvinnut hetkeen jakaa rapsutuksia.

Serkukset!

Ihanaa oli nähdä kuinka kummatkin koiramuksen viihtyivät toistensa seurassa ja Cimuhan käytti kaiken energiansa Onnin kuisaamiseen. Onni, kun komennettiin maahan niin Cimu meni kirjaimellisesti kävelemään toisen naaman yli. Tässä tuli huomattua miten Onnilla on pitkät piuhat tai päre ainakin on kostea, ettei pala ihan hetkessä. Aikalailla Cimu sai Onnia ärsyttää, jolloin Onni aina tassullaan tai kuonollaa muksautti palleron nurin.
 


23. - 25.5.2014

Oltiin nelisteen Tervossa viikonloppua viettämässä, Cimu, Möttis, Joona ja minä. Perjantaina kamat saatua paikoilleen alettiin pestä mattoja. Hiukan Cimu pelkäsi painepesuria, mutta oman viltin turvassa katseli koko ajan meidän puuhia. Onhan tullut jo huomattua aikaisemmin, että Cimu on super rohkea ja hyvä niin! Käytiin rantasaunassa kumpanakin iltana. Saunaan mennessä Cimu jäi pukkarin puolelle nukkumaan ja nukkui koko ajan, vaikka uimassakin kävin välillä.

Kahlailtiin rannassa ja samalla itse keräsin pohjan keppejä ja teräviä kiviä, ettei kenenkään töppöseen pistä. Cimukin tassutteli rannassa paljon ja näytti ihan jopa viihtyvän vedessä. Lämpötila saattoi vaikuttaa asiaan paljon, koska lähempänä +30 astetta oltiin kaikkina päivinä.

Käytiin myös soutuveneellä katsomassa katiska ja soutelemassa. Ensimmäisen kerran Cimu oli järkyttynyt ja turvautui syliini heti. Toisena kertana neitokainen katseli ja tähyili joutsenia + muita lentäväisiä.

 Cimu lekotteli patiolla torkkuen ja välillä vähän possunkorvaa rouskuttaen, kun itse yritin saada luettua Kauppatieteen pääsykokeisiin. Kumpanakin iltana Cimulle maistui uni ajoissa ja aamullakin meni reilusti yli seitsemän ennen, kuin pyysi tarpeille ulos.

Tällainen viikonloppu oli oikein kiva ennen töihin paluuta kuuden viikon sairasloman jälkeen!

Miten röökaajasta tulee savuton ja valistaja?

Mietin tätä kysymystä tällä viikolla parikin kertaa. Olen siis lopettanut tupakan polton maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Savuton elämäni on kestänyt kaksi kuukautta.

Ajatus lähti silloin, kun tiesin pääseväni leikkaukseen vihdoinkin ja suurinpiirtein aikataulussa. Laskin viikkoja, kuukausia ja varsinkin päiviä, että milloin se odotettu päivä koittaa. Samalla kauhistelin kuinka aika käy lyhyeksi lopettaa ennen leikkausta.

Heräsin maanantaina Rakkainpani vierestä ja totesin, että tänään en polta. Ei tee mieli polttaa. Illalla ennen ratsastustuntia tuli himo - poltin. Pelkäsin tätä. Pelkäsin, etten osaa mennä tallille tai oikeastaan lähteä ratsastustunnille ilman tupakkaa tai siis olla polttamatta. Tulin kotiin ja tunnustin Joonalle. Joona kertoi, että tätä hän epäili. Talli oli se paikka, jossa saatoin repsahtaa. Keskiviikkona oli sama mörkö edessä. Olin Elisan kyydillä ja kerroin, että olen lakossa. Enkä polttanut.

Kuva vuodelta 2011

Viikkoa ennen leikkausta oli vielä suunnittelukäynti KYS:llä ja siinä vain varmistettiin, että olen vielä suunnitelmissa mukana ja käytiin asioita läpi, joihin täytyy varautua. Itse pelkäsin ratkeavani jännityksen vuoksi. Olin ollut 14.4. maanantaihin asti polttamalla kuutisen viikkoa. Reumapolilla olin oikein uhonnut, etten luovuta tai siis anna itseni polttaa. Enkä antanutkaan, miksi olisin. Jos kerta ei tee edes mieli, miksi pitäisi.

Pari viikkoa sitten kävin leikkauksen tiimoilta KYS:llä Suupoliklinikka ykkösessä ja siellä oli puhetta taas tästä tupakasta. Tuli oikein tirautettua pienet kyyneleet, koska en ollut ratkennut vieläkään. Ja nyt voisin ja pystyisin sanomaan rehellisesti, että olen lopettanut. Olen voittanut asian, jonka olen pitkään halunnut tehdä. Olen yrittänyt aikaisemminkin ja olen onnistunut joksikin aikaa, mutta sitten taas ratkesin. Nyt oli sen aika tapahtua.

Röökaamiseni oli mennyt yli. Saatoin polttaa kauhistuttavan määrän. Moni kauhisteli tahtiani. Saatoin jotakuta odotellessä poltella kolmisen tupakkia. Mutta miksi? En tiedä. Kysymys, johon en ole vastausta itsestäni saanut. En ole varma saankaan. Ei sillä enää ole oikeastaan edes väliä.

Suurimman uskon, johon vaalin aina itselleni toivoa on oma isäni. Isäni pystyi lopettamaan karkean 50 vuoden arvion jälkeen kuin seinään viime kesänä sai minutkin heräämään. Tiesin, jos kaikki osattavat sormella ja kärkevät / pakottavat lopettamaan niin ei tule onnistumaan. Omaan veljeeni olen pettynyt. Hän lopetti tupakoinnin, mutta alkoi kärryyttämään sähkösavuketta. Taas uusi riippuvuus voitettavaksi.

Kuva vuodelta 2014

Kyllä itsellänikin on ns. korvaava pahe. Syön namia ja herkuttelen jonkin verran. Jäätelöä tulee nykyisin mätettyä aika paljon. En kuitenkaan pidä herkuttelua niin pahana kuin tupakointia. Tässä vaiheessa joku voi tuumata, että noniin nyt tulee sydän- ja verisuonitauteja ja verenpaine kohoaa taivaisiin + liika lihavuutta. Minussa ei muutama tai sanotaanko kymmenenkin lisäkiloa pahitteeksi olisi, joten ei hätää. Minä liikun kuitenkin nykyisin Cimunkin ansiosta enemmän.

OLEN LOPETTANUT! Kyllä, olen itsestäni super ylpeä ja toivon, että muutkin voivat olla! (: