Viikko 30

Maanantai töitä ja illalla ratsastustunti Merjan opeissa Ville -hepokatin kanssa. Oli kyllä mukava tunti ja uudet niksit+kikat sain taas siihen mahdottomaan hassuun suomipolleen. On se vaan hieno ja taitava, kun osaa vaan ratsastaa. Yhden asian minkä Merja on saanut mulle jotenki ehkä aivonystyröihini; ei tarvii könöttää niin järkyttävän takana ihmeellisessä lentoon lähtö -asennossa vaan voi istua hienosti yllättävän rentona ja mukavasti suoremminkin. Ja se tunne mikä tapahtuu oman istunnan muutoksen vaikutuksesta, kun hevonen hidastaa itsekseen ja kulkee rennosti! Maanantain tunnista iski oikein kunnon kipinä, että Ville on se hevonen, jonka kanssa teen vapaamuotoisen kür-ohjelman, kun taas tallilla sellainen aika tulee. Olen alkanut kuuntelemaan kappaleita sellaisella tavalla, että millaisia liikkeitä voisi minkäkin biisin erilaisiin kohtiin tehdä. Tosin pitää olla varasuunnitelma, jos herra V päättäkin olla ihmeellisen pörhelö tai sitten uskotaan itseen niin kovasti, että ei tarvii varaversioita. Villen kanssa saa varmasti vaikka minkälaista hulvatonta aikaan. Sillä hevosella on vain sellainen olemus (:
 Lyhkäsesti voi jo alkaa miettimään vakavissaan, onko Jäbsy ihkuli todella kovan kilpailijan. Voi olla, mutta haluan silti pitää ns. varana Jäbyliä (; Ainakin Jäbän kanssa ihanat 150km/h:ssä maastot on kivoja kummankin mielestä (:
 

Sunnuntain maastolenkille Jäbsyä hakemassa

Tiistaina oli taas töitä, yllätys yllätys. Meillä on taas vajaa miehitystä tai oikeastaan naiseutta töissä. Noh ei sinäänsä mitään hätää itselleni, kun omien vuorojen ajat pitää vielä toistaiseksi paikkaansa. Perjantaille parin tunnin lisäys, mutta onneksi aamupuoleen, joten viikonlopun suunnitelmat pitää (:

Ylhäällä!

Tiistaina ihmeteltiin Kultsin kanssa miten meillä on näin sotkuista ja todettiin, ettei kukaan ole käynyt, joten ei ole tarvinnut olla kovin siistiä. Itselläni tuli totaali sekoutuminen pariksi minuutiksi, koska rakkaani on rakkain minulle, mutta hän osaa myös ärsyttää ja kaikkea sellaista pahiten. Ärsyttävimmät jutut mitä Joona edes kehtaa on lauleskella mun ärsytys kappaleita. Ihan siis oikeiden artistien kpleita, joita en vaan voi sietää! Tai sitten en kerro minkä murretta, mutta sitä perkanan vammasmurretta. Ei siinä murteessa varmaan itsessään ole mitään, mutta joku Kullaksikin luokiteltu osaa senkin kuulostamaan niin vittuunnuttavalle ja niin perkeleen ärsyttävälle. Joona seisoi kuin tönkkö suolattu, kun minä rähjähdin. Esitin siis kyseiset kappaleet juuri sillai, kun Joona. Ja voi että helpotti. Sen jälkeen pystyikin jo nauramaan ja tunnustamaan rakkauden paljon vahvempana (:
Oi sitä helpotuksen tunnetta (:

Sitten olikin hyvä aika mennä juoksentelemaan Puijon rappusia ja kyllä pieni korkeuden katoaminen tapahtui alas tullessa ja oli pakko pysähtyä, ettei kompastu. Ylös menessä jyrkin kohta oli pahin, piti ihan kunnolla tukeutua kaiteeseen, ettei ala liikaa hirvittämään. Ylhäällä oli voittaja fiilis ja vanha astmaatikko sai hetken ihan kunnolla hengittää. Tuli vanhat ajat mieleen, jolloin vähänkin juostessa tuli kala kuivalla maalla -olo. Se tunne, kun haukkoo henkejä ja saa itsensä yli hysterioitu. Mutta järki voittaa, hengitä kunnolla sisään ja ulos. Ja kappas ei hätää ja taas mennään. (:

Pikkuvaakut

Jos vain viitsisi ja jaksasi, rappusjuoksulla saisin tupakan polton loppumaan. Mutta ei mennä siihen. Palkittiin hienolla suorituksella vielä sorsien katselulla. Pikkuvaakut oli kasvanut aika isoiksi ja hyvin ärhäköiksi. Kyllä huomasi pienimmistä tulevan vielä sitkeimpiä, niin ärhäkästi leivän palan luo uivat - suorastaan syöksyivät. Sitten olikin jo kottiin menon aika ja syöpöttelyn vuoro. Älysin, etten koko päivänä ollut ihan kunnolla syönyt vaan töissäkin hötkyillyt ja haukannut mitä kerkesin.

Isot sorsat

Pomo jopa kehui jälkeäni mitä olin lauantaina töissä saanut aikaan, kun maito huone ja varsinkin asiakkaille näkyvä osuus niin hienosti järjestyksessä. Olin kyllä itsekin yllättynyt ajan käytöstäni ja aikaan saamisestani. Ainut mikä varsinkin eilen eli tiistaina painoi mieltäni. Lempparihuone, se jossa käyn joka kerta töissä, hevihuone on ihan järkyttävä. Voi mavon silimä, että on kauhee. Joku päivä sekin saa vielä pulssini niin koholle, että alkaa tavarat järjestäytyä itsekseen. Onneksi ainakin se asia on mielessäni, joten sekin ihme tapahtuu tässä joku päivä. Odottakaapa vaan. (:

Mutta nyt telkkarin tauksen imurointiin ja muutenkin olkkarin lattian luuttuamiseen. Myös aamupuuronkin voisi pyöräyttää, jotta jaksaapi taas painaa täysillä (: