Kuulumisia ja odotuksia

Elämäni on ollut hyvin kiireinen viime syksystä alkaen. Henkisesti on ahdistanut, kun en ole kerennyt purkamaan ajatuksiani ja mietteitäni tänne. Tämän vuoden ensimmäinen postaus on mukava aloittaa, mitä tänä vuonna on kerennyt tapahtua sekä mitä odotan innolla.

Koulun osalta homma alkaa olla hyvinkin paljon loppusuoralla, kurssit alkaa olla suoritettu ja enää on vain opinnäytetyö sekä ammatillinen harjoittelu edessä. Loppu kesästä meinasi epätoivo iskeä, kun tuntui rästejä olevan aivan liikaa ja Kelankin alkoi selvityksiä olla vailla. Voisin jopa sanoa olevani itsestäni ylpeä tällä hetkellä, kun rästejä on kurittu kiinni sekä muutenkin koulu ihan maistuu hyvälle. 

Opinnäytetyölle on aihe, jonka itse keksin. Aihe idea syntyi koiran kasvattajan jatkokurssilla, kun siellä käsiteltiin kenneltoiminnan tuottamista sekä missä vaiheessa kirjanpitoa kannattaa alkaa harkita. Veljeni tuumasikin, että isä ei ole tehnyt minkäänlaista kulujen ja tuottojen seurantaa ikinä ja kennelnimi on kuitenkin ollut vuodesta 1992 meillä. Siitä se idea sitten lähti. Olen siis veljeni kanssa myös liittymässä isän omistamaan kennelnimeen, joten vaihtoehtoislaskelmia tulevaisuudelle tulee opinnäytetyöhön sekä muuta itselle mielenkiintoista. Oppari tulee olemaan ns. oikea tulevaisuuden suunnitelma. Hauska joskus viiden vuoden kuluttua katsoa, onko tradenomiopiskelija osannut ajatella oikein tai onko asiat mennyt niin kuin olen ajatellut.

Harjoittelupaikka löytyi Hesburgerin avulla. Minulla oli kehityskeskustelu ja tuli puheeksi harjoittelu sekä haluanko jatkaa työsuhdettani. Esimieheni ehdotti, että häneltä voisi löytyä yksi yhteystieto, jos kiinnostaa. Enkä tällaisiin tarjouksiin ole koskaan sanonut ei, joten sain harkkapaikkaan yhteystiedon. Pääsin siis PeeÄssän konttorille ja odotan innolla jo maaliskuuta! Iso KIITOS Johannalle! 

Työsopimuksen jatkamista piti jonkin aikaa pohtia. Ensin ajattelin, että raha ei huonoa tee. Jyri sitten kysyi, miten aion valmistua jouluna, jos en kerkeä missään vaiheessa tehdä opinnäytetyötä. Aloin sitten laskeskella, jos olen harjoittelussa 8h, töissä 6-4h, opparia tekisin 2-4h sekä muu eläminen ja nukkuakin pitäisi. Jyri sanoikin hyvin, että hän muuttaa Cimun kanssa sitten muualle, jos jarruja ei löydy. Päätin sitten, etten jatka. Tein kerrankin päätöksen niin, että ajattelin asioita ja hahmottelin miten kaikki voisi onnistua. Kun vastaukseksi tuli, ettei homma voisi onnistua, en ole katunut päätöstä. Uskon tämän olevan hyvä päätös moneen muuhun päätökseen verrattuna. Tämä on aivan uusi tilanne, kun olen koko opintojeni aikana kolme kuukautta virallisesti vain opiskelija ja teen vain opintoja!

Tosiaan koirakuvioihin tulee sen verran uutta, että minulle tulee kennelnimi tai oikeastaan käyttöoikeus. Tämä on itselleni tärkeä asia, että isä haluaa antaa omansa käyttöön minullekin, vaikka rotu ei ole suomenajokoira vaan itselleni käteen sopivampi labradorinnoutaja. Ehkä tämä on kiitosta, kun suostun esittämään hänen koirat koiranäyttelyissä.

Kun päiviini tulee enemmän aikaa opparin tekemistä varten sekä viikonloput ovat vapaita, olen päättänyt hyödyntää niistäkin muutaman ittelleni tärkeisiin asioihin eli siis koiriin. Muutamat koiranäyttelyt olenkin merkannut jo kalenteriin, mihin olen ajatellut mennä. Kahden koiran pyörittely on pikkasen yksin vaikeaa, mutta onneksi toistaiseksi joku on halunnut lähteä mukaan. Isä kyllä tuo koirat paikalla sekä hakee minutkin tarvittaessa, mutta on niin kova jututtamaan kaikki tuttavat läpi. Hän ei siis aina ole juuri siellä missä eniten tarvittaisiin. Ensimmäisiin tämän vuoden näyttelyihin meidän osalta onkin vielä kolme kuukautta aikaa, mutta innolla odotan. Odotan kyllä yhtä innokkaasti Helin pentuja, jotka pitäisi maaliskuun puolen välin aikoihin syntyä.

© Iida Virta

Syksy oli kiireinen, jopa niin kiireinen, etten ole kerennyt olla kotona. Tykkään meidän kodista, joten se ei ole siitä kiinni. Tulen varmaan maaliskuun fiilistelemään sitä, että voin olla Jyrin kanssa yhtä aikaa kotona sekä meillä kummallakin on vapaat viikonloput. Olen myös hiukan innostunut jumppaamaan sekä lenkkeilystä on tullut uudestaan kivaa. Toivon kovasti, että saan jouluna paperit koulusta ulos. Se olisi varmasti suurin palkinto pitkään aikaan.

Nyt täytyy koirista sekä tulevasta vapaa-ajasta siirtää ajatukset pois ja alkaa lukea tenttiin.

Luppakorvista pystykorviin

Möttösellähän oli luppakorvat jo ihan rotunsa puolesta. Brendalle taas verenperintönä on tullut pystyssä jököttävät suuret korvat! Brendaa ja Möttöstä ei voi oikeastaan verrata missään suhteessa, koska niillä ei ole mitään yhteistä tekijää. Tai no on, kummatkin ovat väritykseltään madagascareita, Brendalla lisänä x-kirjavuus. Brenda tuli minulle ollessaan parin kuukauden ikäinen, kun taas Möttönen oli jo reilu parivuotias. 

Hain Brendan hänen kasvattajaltaan Kaavilta eli ajomatkaa oli semmoinen tunti. Olin siis käynyt valitsemassa Brendan ihan itse ja olin jo kertonut kasvattajalle puhelimessa, että tahtoisin tyttöpupun. En tiedä kumpi meistä valitsi kumman, kun Brenda rauhoittui heti syliini, kun taas muut tuntuivat tahtovan heti karkuun. Valintatilanteessa Brenda oli reilun kuukauden ikäinen. Viikkoa ennen hakua pesin ja desinfioin Möttösen vanhan häkin. Kävin myös ostamassa ruuat valmiiksi, vaikka tiesin Brendaa hakiessa saavani mukaan tuttua ruokaa. Brenda painoi tullessaan reilun kilon verran ja nyt painoa on melkein vuoden iässä 3,5kg eikä senttiäkään läskiä!

Brenda tammikuussa 2017

Kesäkuun alussa 2017

Miten menee?

Puoli vuotta on taas vierähtänyt, kun viimeksi tänne kirjoittelin julkisesti. Luonnoksissa olisi edelleen pari melko valmista tekstiä, kun vain tekisi viimeiset muokkauset. Halusin kuitenkin tähän väliin tehdä tilannekatsauksen, jotta jotakin pohjaa olisi tuleville teksteille.

Ihan ensinnäkin meillä on koti, joka tuntuu kodilta. Ihan jo varmasti siksi, että minulle kaikki rakkaat ovat saman katon alla. Minuun on iskenyt jonkun näköinen kodin hengetär. Ennen tein pari leipää illalla ja söin jogurtin. Nykyään teen ihan ruokaa ja leiponutkin olen pari kertaa. Toistaiseksi kukaan ei ole minun leipomuksiin ja kokkailuihin kuollut. Olen myös innostunut siivoamaan. Siivouksen vihaajasta on tullut ihan siisti-ihminen loppujen lopuksi. Tosin tiskit jää Jyrille edelleen kokonaisuudessaan.  On tullut myös muutaman kerran sisustusjuttuja katseltua, mutta mitään ei ole juurikaan tullut hankittua. Ehkä se on sitä inspiraation hakemista. Joku voisi väittää olevani raskaana, että se on se pesän rakennus vimma. Ei ole tässä kohtaan. Hauskintahan tässä on se, että saisin varmasti hankkia mitä vain sisustusjuttua, kunhan itse kustannan.

Minulle on tullut ns. ylimääräistä vapaa-aikaa. Tämä ylimääräinen vapaa-aika on tullut siitä, etten tällä hetkellä heppaile millään muotoa. Vakituinen treenikamu muutti Etelä-Suomeen ja muutenkin potentiaaliset harrastuskamut olivat vähissä. Se on kylmä fakta, jos on tottunut maneesiin, sitä ei osaa olla enää ilman. Vaikka Ootuksen kanssa ei juuri maneesia käytetty, on sen maneesin olemassa olo tiedettävä. Lannan luonti menee kyllä hyvästä aivojen nollauksesta, mutta siihen se loppuu. Minusta ei ole enää kotitalliin harrastelijaksi.

Oli pakko tehdä ratkaisu myös koulun kannalta, että harrastanko aktiivisesti vai laitanko koulun etusijalle. Tähän mennessä koulussa oli käyty, jos oli aikaa ja ei ollut muuta tekemistä. Viime vuodelta jäi neljä kurssia rästiin. Kahdesta en läpäissyt tenttiä omasta virheestä, jos vaikka lukisi tehtävänannon huolella eikä miettisi viimeisen valmennuksen koulukiemuroita. Yhdestä jäi arvioitava tehtävä palauttamatta, koska kurssi tuntui pelkältä sonnalta, sitähän sitä tallilla lapioidaan. Yhden kurssin aloitustunneilla kävin ja sen kurssin suoritus jo tyssäsi siihen, kun ei ollut motivaatiota käydä edes koko tunneilla. Säpsähdin tähän tilanteeseen kesällä. Ideana olisi suorittaa nämä rästikurssit joulukuun loppuun mennessä pois. Toistaiseksi tilanne näyttää vähän hataralta, mutta toivoa en ole menettänyt, ainakaan vielä. Onhan tässä kymmenen viikkoa tätä vuotta jäljellä. 

Brenda on kasvanut isoksi pupuksi ja Cimu on oma iloinen itsensä. Cimulla oli tässä pientä hotspot-vaivaa, mutta onneksi nopealla eläinlääkärin ohjeistuksella saatiin alue kuriin. Olen vakavasti harkinnut Cimun sterilisaatiota, koska valeraskausoireet uusiutuu aika tiheään sekä ne laukeavat ihan yllättäen. Alkaa olla hiukan itsellekin stressaavaa miettiä, milloin Cimulla kippaa kuppi nurin taas. Tähän mennessä Cimulla on saanut pidettyä valeraskautta loitolla, kun on keksinyt sille tarpeeksi tekemistä, esim. käynyt pitkillä lenkeillä säännöllisesti sekä vaihtaanut lenkkireittiä toisinaan. Meillä onkin tässä ihan lähellä pari lenkkiä, joita on kiva kierrellä. Koirapuistossakin ollaan käyty pari kertaa ja Cimukin on ihan siellä alkanut leikkimään toisten koirien kanssa. Brendasta on tulossa oma esittelynsä postauksen muodossa, mutta tulossa on kuitenkin.

Tämä blogihan on itselleni yksi rakas harrastus ja hyvinkin mieleinen. Blogihan oli ennen nimeltään Möttisefekti, mutta päätin vaihtaa Cimumaniaksi. Ensinnäkin olen sosiaalisessa mediassa nimellä Cimumania, koska Katri Miettisiä on maailmassa todella monta enkä halua olla Katri Miettinen 1234. Toisekseen haluan, että tulen paremmalle mielelle, kun avaan blogin. Tätä vaikutusta ei ole ollut vuoteen. Möttösen kuolema oli minulle todella kova paikka. Minulle tuli Jänistä aina ikävä, kun avasin blogini. Päätin sitten vaihtaa nimen. En tiedä vaihtuuko Cimun kuoltua vai onko tätä blogia ollenkaan siinä vaiheessa olemassakaan. Nyt, kun en heppaile enää aktiivisesti, tai no ollenkaan, voin alkaa päivitellä tätä blogiakin ahkerammin. Aivan varmasti saan tekstiä tuotettua nykyisestäkin elämästäni kuin mitä sain hevoselämästäni kirjoiteltua. Ehkäpä seuraavassa tekstissä hevoset on jo täysin ulkona...

© Iida Virta