Olen halunnut kirjoittaa tästä jo paljon aikasemmin, mutta olen ajatellut selkeyttää oman pääni ennen tämän julkaisua.
Tosiaan, olen nykyisin Suomen lähikaupan palveluksessa. Siwa Pihlajalaakso sijaitsee kotoani ajatellen suoraan Puijon mäen toisella puolella eli Antikkalan rinteestä hiukan eteenpäin. Tarkka osoite on Poukamankatu 6, Kuopio.
No nyt varmasti jotakuta voi mietityttää, että miten on tuonne päätynyt. Kaikki alkoi siitä, kun olin saanut 1½ kuukaudeksi jatkosopimuksen vajailla tunneilla. Halusin etsiä rinnalle jonkun toisen osa-aikaisen työn ja huomasin Staffpointin etsivän astiahuoltajia. Hain paikkaa ja menin haastatteluun. Haastattelija kysyi heti saako hän tarjota minua yhdelle kaupalle. Vastasin myöntävästi. Viikon päästä soitettiin ja varmistettiin minulta lupa tarjota minua yhteen tulevaan työpaikkaan. Tässä vaiheessa minulla oli vain käry, että Siwa, mutta ei muuta.
Maarit soittikin minulle toisiksi viimeisellä syyskuun viikolla ja kysyi milloin pääsen haastatteluun. Haastatteluaika ja -päivä lyötiin lukkoon ja sitten alkoi jännittäminen. Etsin omasta mielestäni tarvittavat paperit matkaani ja menin sovittuna päivänä Itkonniemen Siwaan.
Maarit kyseli kaikenlaista ja miksi minut kannattaa valita. Lopuksi Maarit tuumasi, että eiköhän me sinun kanssa pärjätä. Kysyin sitten milloin aloitan. Tässä vaiheessa minulle paljastui, että minut on valittu Kuopion aivan uuteen Siwaan vakituiseksi työntekijäksi. Maarit varmasti näki ilmeestäni sen häkeltyneen ja onnesta puhki olevan innokkaan uuden työntekijän. Piti nimittäin kysyä, että onko tämä totta ja ihan oikeasti minä!
Ilmoitin seuraavana päivänä Kurkimäessä, että en halua uusia työsopimustani tämän jälkeen ja minua odottaa uudet tuulet. Lokakuun ensimmäisellä viikolla istuinkin jo ensimmäisessä koulutuksessa, jossa mulla ei ollut mitään käsitystä mikä on tämän puljun toimintatavat. Kaikki muut oli tehneet tässä firmassa edes päivän töitä ja toiset keikkailleet Staffpointin kautta. Mutta ei hätää, tämä tyttö istui ja kuunteli ja yritti osallistua, tietenkin kirjottelin muistiinpanoja.
Lokakuussa 13.päivä oli ensimmäinen harjoittelupäivä Itkonniemellä, koska Pihlajalaakso oli vasta rakenteilla ja oli hyvä osata kassajärjestelmä + muu kaikki jo etukäteen. Muistan, että jännitti hirveästi. Osasin jo toisen asiakkaan jälkeen melko hyvin kassan periaatteet. Maarit lähtikin muualle huitelemaan ja käski hihkasta, jos tuli ongelma.
Parin viikon ajan muutamana päivänä ja neljänä tuntina opeteltiin kassaa, iltavuoroa ja hiukan aamuvuoroakin. Kävin olemassa parina tuntina myös Puijonkadun Siwassa palaverituuraajana eli siis olemassa kassana. Hyvin sujui ja sain kehuja! (:
27. päivä lokakuuta koitti päivä, jolloin piti mennä ensimmäistä kertaa Pihlajalaaksoon töihin. Tiedettiin, että avajaiset ovat 13.päivä marraskuuta eli 2½ viikkoa aikaa hyllyttää, opetella paisto ja käydä viimeisetkin asiat läpi. Ensimmäinen viikko meni enimmäkseen huokailtua ja ihmeteltyä. Kerran päivässä tuli sanottua VAU ja naurettua milloin millekin. Toisena viikkona alkoi hymy hyytyä, kun tajuttiin, että joku on pielessä. Hyllykuvat olivat väärät, jotka oli saapuneet meille. Eikun tekemään uusiksi. Ärsytti. Tuntien työ oli mennyt aivan hukkaan ja piirtäjät totesivat hupsista!
Kolmas viikko eli avajaisviikkona viilattiin asiat kuntoon. Sipisteltiin hyllyt viimeisen päälle. Myytiin toisillemme kassalla eväitä. Hyllytettiin vielä tavaraa, jota ei edellisellä viikolla oltu saatu perille. Käytiin läpi paistoa vielä kerran ja kerrattiin kaikki asiat moneen kertaan. Vartijat kävi ohjeistamassa turvallisuudessa. Pullokoneen asentaja ohjeistamassa pullokoneen käyttöä. Kaikki muutkin ohjeisti meitä vaikka missä käytössä ja meidän käyttäytimisessä. Puhuttiin mitkä työvaatteet päällä ollaan avajaisissa ja millaista naamaa näytetään asiakkaille. Tämmöselle monessa paikassa olleelle ihan perusjuttua.
Sitten koitti avajaispäivä, torstai 13. päivä. Jännitti ihan pirusti. Väänsin tukkaani varmaan tunnin kotona peilin edessä. Menin töihin polkupyörällä ja kuuntelin matkalla musiikkia. Kaikki muutkin jännitti ja oli hermoraunioita. Käytiin vielä läpi asiat uudestaan, mitä pitää tehdä ja miten jokin tilanne ratkaistaan. Väkeä alkoi kertyä oven taakse jo kello 9. Otettiin viimeinen kuva meistä, jotka silloin oli jo töissä, ilman asiakkaita.
Ensimmäiset asiakkaat kassalta vedetty läpi ja jännitys hävisi. Ei ollut enää tärinää, ei ollut kaupassa pelkkiä työkavereita, mutta tilalla oli se mitä olin odottanut jo viikon verran - Asiakkaat. Jossain vaiheessa minut päästettiin pois kassalta tekemään muuta ja hörppäämään teetä. Kellon saavuttua kuusi illalla pääsin tai oikeastaan piti lähteä töistä. Kotona väsytti aivan pirusti illalla ja jalat olivat aivan puhki. Päivä oli ikimuistoinen ja muistan varmasti aina ne viikot, kun rakensimme kauppaa, jossa nyt saa tehdä töitä asiakkaiden pyöriessä ympärillä.
Nyt ollaan menty jo monta viikkoa eteenpäin. Tein oikean ratkaisun, kun osoitin innokkuuteni ja haluni tulla tänne töihin. Jos mitään radikaalia ei ilmene, en ainakaan itse irtisanoudu täältä koskaan. Tykkään ja vielä kerran tykkään. Kerrankin minulla on pomo, joka kuuntelee ja pyrkii vastaamaan kysymykseeni. Jos hän ei tiedä, etsitään niin kauan, että löytyy ihminen joka osaa vastata. Töissä meillä on selkeät tehtävät mitä tulee tehdä ja tietysti omaa päätä pitää käyttää. On hienoa tuntea olevansa arvostettu. On mukava kuulla kehuja kerran viikossa, mutta myös kuulla päin naamaa palautetta ja sitten korjataan yhdessä.
Pihlajalaaksossa siis voitte tulla näkemään minut!
Kuopion Kaupunkilehden toimittajan kysyi minultakin mielipidettä.
